Jatkoimme kävellen kohti satama-aluetta. Etelän helle pääsi yllättämään meidät kavutessamme ylämäkiä ylös farkut jalassa. Voi miksi emme pukeutuneet shortseihin! Näkymät mäen päältä olivat hienot ja kaiken hien arvoiset.
Satamassa oli paljon nähtävää. Kaiken turisrikrääsän lisäksi näimme mm. Pelikaaneja. Pier 39:llä kelli muutama merileijona. Ne olivat varsin veikeitä otuksia. Reissun eka nälkäkiukku oli lähellä, mutta ehdimme kuitenkin löytää maittavan lounaspaikassa ennen raivareita.
Pääkatu Market street oli tänään levoton paraatin vuoksi. Siellä oli paljon häslinkiä ja poliiseja. Lisäksi Kalifornian aurinko teki pikku tepposet Konsta-paralle ja hänen alkaessa muistuttaa väriltään raakaa jouluporsasta, päätimme käyttää hiukan aikaa shoppailuun ostarissa.
Eka päivä SF:ssa oli kiva, mutta en vielä ihan vakuuttunut tästä kaupungista. Voi olla, että kaupunki näyttäytyy aivan eritavalla jo huomenna, kun paraati on ohi. Tänään on kävelty yli 25 000 askelta ja nyt jalat huutavat hoosiannaa! Huomenna otetaan Möhkis alle ja suunnataan Golden Gatelle.
Sateenkaariterkuin,
Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti