maanantai 7. heinäkuuta 2014

Disneyland California

Voi juku, mikä päivä! Ihan parasta!! Aamulla pakkailtiin kamat kasaan ja suunnattiin hyvissä ajoin Disneylandiin, Anaheimiin. En oikein tiedä, mitä kaikkea haluan siitä kertoa. Paikka oli aivan mahtava. Kalifornian Disneyland koostuu kahdesta puistosta, Disneylandista ja California adventure- puistosta. California adventure- Park oli rakennettu enemmän Pixar- elokuvien teemaan mukaan.







Päivän aikana kävimme monessa laitteessa. Paljon oli sellaisia teema- laitteita, jotka oli rakennettu jonkin elokuvan teeman mukaan. Me käytiin mm. Monsterit Oy, pinokkio, Liisa ihmemaassa, Ariel ja Lumikki ajelulla. Lisäksi oli muutamia hurjia vuoristoratoja, joista hienoin oli Cars- elokuvan teeman mukainen. Näimme myös yhden teatteriesityksen, joka oli kuin pieni musikaali. Disneylandin paraatit olivat myös tosi upeita. Tänään meni kaksi paraatia: Pixar ja ihan perus Disneyklassikot.







Ainut pieni pettymys oli se, että disneyhahmoja ei vaan kävellyt vastaan, vaan ne päivystivät yhdessä paikassa, jossa oli yleensä jonoa. Myös hahmojen lukumäärä oli oletettua pienempi. Sain kuitenkin kuvat Mikin, Hessun,  Pluton, Nalle Puhin, Tikrun ja Ihaan kanssa. Muuten emme joutuneet jonottamaan oikeastaan yhtään, mikä taas oli todella positiivinen yllätys. Sen vuoksi ehdimmekin käymään kaikki haluamamme laitteet molemmissa puistoissa.








Ikimuistoinen,  13 tuntinen päivä päättyi mahtavaan ilotulitukseen. Se oli todella kaunis Disneymusiikkeineen, helinäkeijuineen ja dumboineen. Meinasi ihan tulla tippa linssiin :)  26- vuotias ei todellakaan ole liian vanha Disneylandiin. Haluan jo nyt uudestaan :D Jeba, koska mennään? Matkamuistoksi ostin heiman ylihintaisen Stich- mukin töihin. Siitä juodessa voin muistella tätä ihanaa päivää ( tai siis tottakai keskityn tiistaikokoukseen ;) ).





Illan päätteksi ajettiin tänne San Diegoon, jossa ollaan seuraavat kolme päivää. Luvassa on mm. Seaworld ja eläintarha. Los Angelesin motellissa ei oikein netti pelannut, joten kuulumisten päivittäminen on ollut hankalaa. Joka päivä on kuitenkin kirjoitettu kokemukset ylös. Tähän asti matka on ollut aivan uskomaton. Ainoa pieni haitta on ollut mun hävinneet arskalasit. Täytyy tänään ostaa uudet.

Ikuinen Disney-fani,
Hanna


2 kommenttia:

  1. Hih, huomasin Karoliinan postauksesta linkin tänne sun matkablogiin, ja pakko oli tulla tsekkaamaan. Me oltiin muutama vuosi sitten myös Californiassa, ja tulin fiilistelemään tunnelmia.

    Ja vitsit toi ilotulitus. Mulla oli just niin sama fiilis. Pidin miehen kädestä kiinni ja kattelin lumoavaa ilotulista tippa linssissä. Oli suorastaan epätodellista olla siellä, kun oli kattonut tätä kaikkea vaan jostaki leffoista. Kaikki on siellä todellakin suurta!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun löysit tännekin. Califoniassa on paljon nähtävää ja on ollut ihana muistella kesän retkeä syksyn pimeydessä. Haaveissa on jo monta uutta reissua. Maailmassa on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Varmaa on, että haluan jonnekin Disneylandiin vielä uudestaan. Sen verran siisti paikaa aikuisellekin. Niissä järjestetään kuulema myös joitain juoksutapahtumia. Sellainen vasta hieno kokemus olisikin!

      Poista