tiistai 15. heinäkuuta 2014

Yosemite

IAamulla oltiin jo matkalla kohti Yosemitea ennen kahdeksaa. Konsta ajoi ja mä otin pikkuiset aamutirsat. Perillä Yosemitessa etenimme jo tutuksi tulleella tavalla: ensin kansallispuistomaksu, sitten vierailu Visitors centerissä ja reitin suunnittelu. Päätimme tehdä kaksi lyhyttä trailia ja käydä usealla näköalapaikalla.

Maisemat olivat huikeita. Parhaimmillaan oltiin yli 9000 jalan korkeudessa. Myös Yosemiten laakso oli hieno, mutta itse pidin enemmän vuorista. Trailimme veivät meidät punapuille ja vesiputoukselle. Kaikki isot, hienot putouksen olivat jo kevään jäljiltä kuivuneet. Hiki saatiin kuitenkin taas pintaan ja rakkojalkakin kesti hyvin (, vaikka eilen näyttikin vielä huonolta).








Tämän päivän naurut aiheutti Konstan pepsipullollisesta irronneet 87 röyhyä!! Olen matkalla sian kanssa ;) Lounaaksi söimme pizzan puoliksi Yosemite valleyssa. Illaksi ajoimme vielä reilut kolme tuntia Napaan, jossa meillä on huomenna viinitilavierailu. Yhteensä ajoa kertyi tänään kunnioitettavat seitsemän tuntia ja hiukan päälle. Päivä oli pitkä, koska vaellustakin tuli tehtyä. Nyt maataan tyytyväisinä, vatsat täynnä, hotellissa, jossa meillä on sviitti poreammeen kera ;) kuulostaa ehkä hienommalta kuin todellisuudessa on!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti