lauantai 5. heinäkuuta 2014

Universal Studios Hollywood

Amerikan itsenäisyyspäivää, 4th julya, päätimme juhlistaa Hollywoodin Universal Studioilla. Lähdimme aamulla hyvissä ajoin ja vältimme ruuhkan. Olimme puolessa tunnissa studioilla ja parkkeerasimme Möhkiksen Jurassic Parkiin, heh. Olimme etukäteen ostaneet etelä-Kalifornian passit, jotka oikeuttavat pääsymme teemapuistoihin, joten vältyimme lippujonotukselta. 




Puisto oli iso ja siellä oli paljon nähtävää, mutta kuitenkin sopivasti yhden päivän vierailua varten. Me suuntasimme ensin Transformes- ridelle, joka oli 4D- ride ja ehkäpä koko puiston paras sellainen. Tarnsformersien jälkeen menimme Jurassicpark- ajelulle, joka oli rakennettu elokuvan henkeen. Tämä ajelu päättyi huikeaan pudotukseen, jossa kastuimme mukavasti. Se ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä täällä oli tänään kevyet 35 astetta lämpöä.




Puisto koostui erilaisista rideista, mm. The simpsons, minions, mummy,  ja erilaisista esityksistä. Esityksistä parhain oli ehdottomasti Water world, jossa oli aivan uskomattomia näyttelijästuntteja ja erikoistehosteita. Lisäksi katsoimme Animal- actors ja erikoistehoste - esitykset. Kävimme myös kauhutalossa ja behind the scene- ajelulla, jossa näimme mm. Täydellisten naisten kodit, tappajahain ja King. Kong - esityksen.





Koko päivä painettiin hullun lailla. Osasimme suunnitella päivämme hyvin, emmekä juuri joutuneet jonottamaan. Näimme myös erilaisia hahmoja, kuten paavo pesusienen ja scoopy doon. Ruokailu oli kohtuuhintaista. Me pidimme kovasti tästä puistosta. 





Osa tietääkin, että mä en ole mikään huvipuistokävijä. Mulle tulee aina huono olo. No niin tuli tänäänkin. Aamupäivä meni hyvin. Iltapäivällä vemputus alkoi kuitenkin jo tuntua ja niinpä suuntasin Minions- ridesta suoraan roskikseen oksentamaan. The simpson ride meni myös "hiukan" ohi, kun keskityin lähinnä pitämään silmiä kiinni ja nieleskelemään oksennustani.  Mutta tästä huolimatta päivä oli munkin mielestä mukava ja puisto kiva.

Hyvillä mielin ajoimme takaisin hotellille ( ja taas ilman ruuhkaa) keskustellen vielä puiston parhaista paloista. Molempien mielestä Water world- esitys ja Jurassic Park- laite olivat parhaimpia.



Hotellilla seurasimme ilotulitusta ja katsoimme telkkarista NYCin itsenäisyyspäivän karkeloita ja pientä ruutitykitystä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti